Instagram

Levyuutuus: Happoradio - Elefantti




Suomalainen rockyhtye Happoradio julkaisi tänään odotetun uuden albuminsa Elefantti.

Levyä on tosiaan odotettu, sillä edellisestä levystä on jo tovi ja levyn ensimmäinen singlejulkaisu Sinä & Hän lupaili aika messevää albumia. Sinä & Hän osoittautuikin hyväksi valinnaksi levyn ensimmäiseksi julkaisuksi, koska se on Ateistin aamuhartaus -kappaleen ohella ainoa biisi joka erottuu levyn harmaasta massasta millään tavoin. Ateistin aamuhartauskin kolahti itselle todennäköisesti ainoastaan upean välisoiton ja taustalaulun ansiosta.

Levyltä jää uupumaan Happoradiolle ja etenkin Aki Tykille ominainen monipuolinen sanoilla leikittely ja yllätyksellisyys. Biisien vaihtumista ei lähes huomaa, kun rytmi ja melodia tuntuu olevan niin saman tyyppinen kaikissa biiseissä.

Kappaleet sulautuvat yhdeksi hemmetin pitkäksi biisiksi muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. Ei mitään, mikä herättäisi mitään tunteita mihinkään suuntaan. Parin kuuntelukerran jälkeen biisit lähinnä ärsyttävät, mikä on tosi kökköä koska Happoradio on ainakin omissa silmissä lukeutunut yhdeksi suomalaisen musiikkitaivaan tähdistä.

Palaan siis kuuntelemaan Happoradion vanhaa tuontantoa ja leikin etten koskaan edes kuullut Elefantti-albumin olemassaolosta. Mikäli kuitenkin kiinnostuit levy löytyy esim Spotifystä.

Kommentit