Instagram

RoboCop (2014)

Arvio on pyritty kirjoittamaan täysin spoilerittomaksi, kuvaillen lähinnä omia tuntemuksiani elokuvasta. Lue silti omalla vastuulla.

Vuonna 1987 ilmestyneestä RoboCopista on täysin ansaitusti muotoutunut arvostettu scifi-klassikko ja ajatus sen filmatisoinnista uudelleen tuntuukin aluksi pyhäinhäväistykseltä ja puhtaalta rahastukselta.

Kaikesta huolimatta päätin silti käydä elokuvan katsomassa. Olin henkisesti varautunut raskaaseen pettymykseen. Välittömästi elokuvan alettua aloin vaistomaisesti verrata sitä vuoden 1987 versioon. Onneksi tajusin lähes samantien, että se ei kannata.

Käy katsomassa José Padilhan ohjaama RoboCop, sanoo Alex Murphy (Joel Kinnaman)

En tiedä voiko uuden RoboCopin kohdalla puhua vanhan elokuvan uudesta filmatisoinnista, sillä vaikka juonen piirteet osittain samoilla poluilla menevätkin, on mukana paljon uutta ja erilaista. Ja mikä tärkeintä, kuten alkuperäisessä RoboCopissa, myös uudessa versiossa pääosassa ovat inhimillisyys ja sen tutkiminen. Mielestäni uudessa jopa vahvemmin kuin alkuperäisessä.

Elokuvan kuluessa huomasin, että aloin pitää siitä enemmän ja enemmän. Kaiken lisäksi uudesta RoboCopista löytyy vielä yksi ulottuvuus, joka kirjoissani on ehdottomasti plussaa. Alkuperäisen RoboCopin ohjannut Paul Verhoeven ohjasi kymmenen vuotta RoboCopin jälkeen toisen scifi-mestariteoksen, Starship Troopersin. Elokuvaa voi hyvin kutsua poliittiseksi satiiriksi. Tuo loistava elokuva tulee väkisinkin mieleen uutta RoboCopia katsoessa ja vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Miten, sen näet kun käyt katsomassa elokuvan!

Ainoan miinuksen annan turhan rauhattomasta kamerasta joissakin kohtauksissa. En ole koskaan ollut heiluvan kameran fani ja tässä se pisti silmään varsinkin rauhallisissa kohtauksissa. Ymmärrän idean tyylin takana, muttan en vain pidä siitä. Makuasioita sanoi kissa kun persettään nuoli.

Loppukaneettina, anna elokuvalle mahdollisuus. Epäilemättä leffa tulee jakamaan mielipiteitä, mutta mikäs sen parempaa!

Kommentit